me, myself and kids

No niin!

Pitkään ja hartaasti harkitsin alkaisinko kirjoittaa vai en! Oikeastaan kirjoitan periaatteessa itselleni, olkoon tämä vaihka niin sanottu ”päiväkirja”. Mitään tiettyä suuntaa en kirjoituksilleni ole valinnut… kirjoitan elämästäni. Kerrottakoon siis vähän itsestäni, olen 30vuotias kotiäiti ja asun tällä hetkellä Mäntsälässä perheeni kanssa. Perheeseeni kuuluu ihanat 5 ja 7 vuotiaat tytöt sekä melkein 7kk hurmuri poika, aviomiestä unohtamatta! Olen myös ikuinen laihduttaja (huoh). Inhoan omaa vartaloani ja itsetuntoni on lähes nollassa, mikä sinäänsä on ihmeellistä että, monet pitävät mua vahvana ja päättäväisenä naisena niin tässä asiassa ollaan kyllä kaukana siitä mielikuvasta! Monessa asiassa päätän meneväni vaihka läpi harmaan kiven ja niin menenkin, mutta mitä painonpudotukseen, terveelliseen elämään ja elämäntapamuutokseen tulee niin se harmaa kivi on mulle vaan niin suuri kompastuskivi.

Muuten elämä on sitä ”normaalia” arkea. Tasapainoilua kaiken ja kaikkien kanssa! Aamut alkaa puuroilla ja kakkavaipoilla sekä ekaluokkalaisen viemisestä kouluun! Mies hoitaa yleensä keskimmäisen päiväkotiin. Kyllä meidän 5v on tarhassa vaihka minä kotona pojan kanssa! Venla neiti on max 3pvää viikossa hoidossa ja yleensä vajaan pvän vielä, syy siihen miksi on tarhassa on niinkin yksinkertainen (koska neiti itse niin haluaa) ilmeisesti minä ja pikkuveli ei tarjota tarpeeksi virikkeitä nuorelle neidille. Kaikki kaveritkin on tarhassa ja neiti oikeesti haluaa sinne, kiukkuu kun ei pääse kavereiden kanssa, joten tehtiin typyn kanssa kompromissi ja saa 2-3pvää viikossa olla tarhassa. Päivä jatkuu siitä normaaliin tapaan Jooa päikkäreille, äidille kuppikahvia, pyykkiä, ruuanlaittoa ja sitä ikuista siivoamista. Välillä suon itselleni sen sohvan, netflixin ja päiväunet. Juniori herää edelleen yhtä usein yöllä kuin vastasyntyneenä. Sit onkin jo läksyjen, välipalojen yms muiden aika. Mies saapuu yleensä kotiin klo 17 aikoihin. Sit se ilta onkin sitä normaalia, säätöä ja rävellystä ja luovimista kiukkujen läpi kohti suloisia unia. Tässä vaiheessa mä olen jo itse niin väsynyt ja kun saan lapset sänkyihin niin sali ei todellakaan ole ensimmäisenä mielessä. Suuhun suuntaa jotain epäterveellistä ja sen jälkeen jo kömmin itse sänkyyn.

Joihinkin päiviin pitää vielä mahduttaa tyttöjen tanssitunnit ja fudikset, Jooan fysioterapiat, neuvolat, perhetyöntekijä tapaamiset, pväkodin vanhempaintoimikunnan kokouset/asiat…mitä näit nyt on. Mun mies on yrittäjä ja yleensä jatkaa töitään vielä kotona koneen ääressä. Välillä tuntuu että vaihka mies onkin läsnä niin se ei kuitenkaan ole. Välillä mäkätän kuin mikäkin akka, mutta sitten taas muistutan itseäni, että se on se joka tuo sen leivän pöytään. On tässä kuitenkin auto-ja asuntolainat maksettavana, muista laskuista puhumattakaan.

-ihanaa pakkaspäivää-